Automatka Viro-Latvia-Liettua / seikkailua, luontoa ja historiaa 29.4.-9.5.2024 5. Osa: Retki Kuurinkynnäälle

Nyt lähdetään katsomaan miltä näyttää hiekkadyynien värittämä Itämeren pieni luonnonoikku. Tämän pitkulaisen puolisaaren pohjoisosa kuuluu Liettualle ja eteläinen osa Venäjälle. Liettuan puoleinen osuus on 50 km.

Kuurinkynnäälle pääsee Klaipedasta lautalla ja maksu suoritetaan lauttaan mennessä. Menemme eteläisen, uudemman lauttaterminaalin (Naujoji Perkela) kautta. Täältä lauttoja lähtee n. 20 minuutin välein, pohjoisemmasta keskustan terminaalista tunnin välein. Keskustan terminaalista pääsevät ainoastaan jalan tai pyörällä matkustavat. Eteläisen terminaalin kautta pääsevät kaikki. Lauttamatka kestää 5-10 minuuttia. Hintaa ylitykselle tuli 20,50e ja samalla hinnalla pääsee palaamaan. Täältä löydät aikataulun.

Kuurinkynnäs. Lähde: Helsingin sanomat 13.7.2012

Kuurinkynnäs historiaa

Kynnäs ja sen pitkät rannat ovat syntyneet kun tuuli on kuljettanut vuosisatojen ajan hiekkaa, alueen puusto on 1800-luvulta. Vielä 1700-luvulla puuston kaadon myötä hiekkamainingit pääsivät vaeltamaan valtoimenaan parista metristä viiteentoista metriin vuoden aikana. Kokonaiset kylät hautautuivat vaeltavien dyynien alle. Viime vuosikymmeninä hiekka-alueet ovat pienentyneet, mutta onneksi Kuurinkynnään luonnonpuisto on nykyään Unescon suojelukohde.

Ensin suunnataan kohti Kuurinkynnään pohjoiskärkeä. Tosi hienolta näyttää tuo tietä vierastava mäntyvoittoinen metsikkö.

Rantalomailijan unelma

Kuurinkynnnään koko länsiranta on hiekkarantaa ja se todellakin jatkuu katkeamattomana koko kynnään pituudella. Kapeimmallaan Kuurinkynnään leveys on vaan joitakin satoja metrejä ja leveimmillään reilu kolme kilometriä. Itäpuoli on komeiden hiekkadyynien aluetta.

Kuurinkynnään suosituin ranta on Smiltyne (ks. kartta). Pohjoisesta, keskustan lauttarannasta kävelymatkaa tulee kilometrin verran Kuurinkynnään poikki.

Mikäli jalan matkustava haluaa poiketa etelässä, se onnistuu kyllä, sillä bussit liikennöivät säännöllisesti sataman ja Nidan välillä.

Nyt ollaan lähes kärjessä. Aikalailla tähän saakka pääsee autolla. Tästä lähdemme ajamaan kohti toista (Liettuan puoleista) päätä.

Täällä pohjoispäässä sijaitsevat myös Liettuan merimuseo sekä delfinaario.

Ensimmäinen liettualainen sukellusvene, valmistusvuosi 1968.

Neringa

Neringan kunnan alue alkaa hiukan Smiltynestä etelään (Alksnyne) ja rajalla veloitetaan etelän suuntaan matkustavilta tullimaksu (ekologinen maksu, jolla pyritään suojelemaan ainutlaatuista luontoa). Maksun voi suorittaa porteilla, mutta myös etukäteen netissä. Meiltä maksu oli nyt 10e, mutta oheisen taulukon mukaan 1.6. alkaen se on jopa 30e/henkilöauto matkustajineen.

Kivan oloinen levähdysalue, mutta aivan älyttömästi hyttysiä! Luultiin sen johtuvan vesistön läheisyydestä, mutta myöhemmin tuli ilmi, että kuurinkynnäällä oli vissiin menossa joku massiivinen ötökkämuutto tms. Hyttysiä tuntui olevan aivan joka paikassa.

Juodkrante. Siinä niitä hyttysiä nyt on🫣. Oli oikeasti sellainen tunne että autosta ei voi poistua, nehän syö elävältä! Pasi kävi testaamassa, eivät syöneet😀.

Juodkrante

Juodkrante on entinen kalastajakylä, josta löytyy ravintoloita ja majataloja. Päänähtävyytenä on noitien mäki, Raganu kalnas. Se on puupatsain koristeltu kukkula, joka kunnioittaa Liettuan pakana-aikoja. Tätä aluetta on alettu toteuttaa 1979-luvulla. Aluetta on täydennetty vuosien saatossa. Kukkulalla on peräti yli 80 puuveistoksesta koostuva kansantaidekokoelma. Polku on parin kilometrin mittainen. Meidän oli pakko jättää tämä väliin näistä mun terveyssyistä johtuen.

Tämä puupatsas ei ole muisto pakana-ajoilta, vaan sijaitsi kirkon edustalla (St. Francis of Assisi)

Nida

Nida on Kuurinkynnään vilkkainta turistialuetta ja sen kyllä huomasi. Auton parkkiin saamisessa oli omat hankaluutensa.

Nida on myöskin entinen kalastajakylä. Nida, kuten koko Kuurinkynnäs on kuulunut aikoinaan Saksalle osana Itä-Preussia.

Nidasta löytyy matkalaiselle aikalailla kaikkea tarpeellista, on supermarkettia, useita ravintoloita, majoitusta, teatteria ja löytyypä sieltä myös Nobelkirjailija Thomas Mannin entinen kesähuvila, joka toimii nykyään museona. Nidasta löytyy myös vierasvenesatama.

Nida. Tällainen talon malli tuntui olevan tyypillinen Nidassa ja erityisesti pistivät silmään värikkäät sinipunavalkoiset tuuliviirit, jollainen löytyy tämänkin talon edustalta. Näillä oli aiemmin tärkeäkin tarkoitus paikallisten kalastusalusten mastoissa, ne olivat kalastuslupia ja kertoivat taidokkaine puunveistoskuvioineen kunkin aluksen omistajasta ja suvusta. Näitä koristeellisia tuuliviirejä ei voi olla Nidassa näkemättä.

Nidasta ajamme vielä niin pitkälle etelään kuin pääsemme. Lähellekään Venäjän rajaa ei tietenkään ole asiaa, vaan puomit oli edessä jo rajavyöhykkeenä alkaessa. Muuten, täällä eteläpäässä tie on lähellä länsireunan hiekkarantoja ja monia polkuja menee rannan suuntaan. Me emme mene beachille vaan lähdemme taas kohti pohjoista. Matkalla meillä on yksi kohde, Nagliain luonnonsuojelualue ja sen kuolleet dyynit. Jos haluat nähdä korkeita dyynejä, Nidan ja Preilan välille sijoittuvat Kuurinkynnään korkein dyyni, Vecekrugo.