Askaisten kirkko

Tämä Askaisten kirkko on edelleen osa tekemäämme kirkkoturneeta, mutta erotetaan nyt erilleen, koska kyseessä ei ole keskiaikainen kirkko.

Kirkot 1600-luvulla

Keskiajan lopulla Suomeen rakennettiin kymmenittäin kirkkoja. Uusien kirkkojen rakentaminen loppui kuitenkin kuin seinään uskonpuhdistuksen myötä pitkäksi aikaa. 1600-luvulla alettiin rakentaa kirkkoja jälleen. Ensimmäinen keskiajan jälkeinen kivikirkko rakennettiin Uuteenkaupunkiin, 1629. Yleisin oli puusta valmistettu kirkko. Kirkkoja rakennettiin aateliston, porvarien ja kruunun tuella.

Askaisissa sanotaan olleen kirkon jo keskiajalla ja vanhoina kirkonpaikkoina mainitaan Karvatin Marttila, Louhisaaren Temppelimäki ja Askaisten mäki.

Askaisten kirkon rakennusvaiheita

Askaisten kirkon sekä läheisen Louhisaaren linnan rakennutti Louhisaaren herra, kenraalikuvernööri Herman Klaunpoika Fleming (1619-1673). Kirkko valmistui vuonna 1653. Samalla paikalla seissyt, rappeutumaan päässyt puukirkko purettiin, ainoastaan ikkunamaalaukset otettiin talteen. Koska Louhisaaren kartanon ja kirkon rakennustyöt yhdistettiin yhdeksi kokonaiseksi hankkeeksi, tuli molemmille rakennustyömaille kesäkuukausina muurareita ja rakennusmestareita Tukholmasta. Uusi kirkko on alaosastaan kivinen ja yläosastaan tiilinen. Ulkoseinät on rapattu ja maalattu. Kirkko toimi kartanonkirkkona sekä myöskin seurakuntakirkkona.

Patronaattioikeus ja patronaattiseurakunta

Aateliselle kuului ennen oikeus nimittää pappi seurakuntaan, jossa hänen säteritilansa (ks. Säterivapaus) on sijainnut. Alun perin niissä seurakunnissa, joissa joku varakas henkilö, useimmiten aatelinen, oli tehnyt kirkolle huomattavan lahjoituksen, oli saanut tämän oikeuden.

Patronaattiseurakunnassa herrasväellä oli omat kirkkotapansa. Kun Louhisaaren herra lähti vaunuillaan kartanosta kohti kirkkoa, kirkonkellot soivat koko matkan ajan. No kuinkas siellä kirkossa tiedettiin koska Herman-herra lähtee? Kirkon ja kartanon välillä on pari kilometriä. Noin puolessavälissä tie tekee suoran kulman ja siinä oli aikoinaan kreikkalaistyylinen temppelikatos. Tähän näkyi aikoinaan sekä Louhisaaren portti, että kirkon kellotapuli. Katoksen palvelija antoi kellotapuliin merkin kun vaunut olivat portilla lähdössä. Myöhemmin kun puusto kasvoi ja näköyhteys heikkeni, tarvittiin välille enemmän viestinviejiä. Sehän nyt on selvä että kellojen on soitava kun Louhisaaren herra saapuu! Eikä kukaan saanut mennä kirkkoon ennen kuin herrasväki oli paikallaan herrasväen penkissä.

Tästä patronaattioikeudesta johtuen Askaisissa toimitettiin kirkkoherranvaalit ensimmäistä kertaa vasta vuonna 1910.

Tähtiholvit näkyvissä. Kirkossa on kolme kynttiläkruunua. Kuorissa on Suomen marsalkka Mannerheimin Askaisten kirkolle lahjoittama kynttiläkruunu. Keskimmäinen kruunu on vanhin, vuodelta 1684 ja etualalla näkyvä kynttiläkruunu on saatu lahjaksi vuonna 1733.

Kirkkorakennus

Askaisten kirkko on yksilaivainen pitkäkirkko. On sakaristo ja pieni eteinen. Eteläseinustalla on Carpelan-Suvun hautakammion eteishuone.

Paanuatto on hollantilaistyylinen, eli kaartuvalappeinen satulakatto ja sisäkatossa on kahdeksanjakoiset ruoteettomat tähtiholvit.

Kirkon näyttävä ulko-ovi nurjalta puolelta kuvattuna. Harmittaa kun unohtui kuvata toinen puoli. On todennäköisesti tuotu sotasaaliina kolmekymmenvuotisesta sodasta, ilmeisesti saksalaisen luostarin ovi. Ovesta löytyy alkuperäiset, 1600-luvulta peräisin olevat taotut lyötteet, kolkutin ja avaimet. Ovilevyssä on vinoneliöpanelointi.

Ikkunoiden lasit ovat vinoneliön malliset ja koottu yhteen lyijypuittein.

Kirkon kiinteä sisustus

Kirkossa on noudatettu barokkityyliä.

Saksalaista alkuperää oleva tamminen saarnastuoli. On epäilty, että tämä olisi anastettu kolmikymmenvuotisen sodan yhteydessä. Toisaalta taas tarina kertoo, että se olisi tilattu Flensburgissa, Pohjois-Saksassa, toimineelta kuvanveistäjä-taidepuusepältä.

Saarnastuoli edessä, taaempana herrasväen osasto. Saarnastuolin yläpuolella koreilee kaikukatos. Sen ovat lahjoittaneet Herman Fleming ja hänen vaimonsa Kristina Roslad.

Louhisaaren kartanon isäntäväelle oli kuorissa omat herrasväen penkit. Penkkien arvioidaan olevan 1600-luvulta ja ovat aluksi sijainneet lattiatasossa.

Vuodesta 1767 vuoteen 1789 Louhisaaren omisti hivijunkkari Herman Fleming. Nämä pilareille lehteriksi rakennettu herrasväen osasto on rakennettu Herman Flemingin ja Anna Rehbinderin häitä varten. Etulaitaan on maalattu vaakunat, oikealla on Flemingien ja vasemmalla Rehbinderien suvun vaakunat.

Louhisaari kirkkoineen kuului Mannerheim-suvulle vuodesta 1795 vuoteen 1903. Seuraava lainattu kirjasta Louhisaaren herra ja Kankaisten kukka: Mannerheimien kirkossakäynnistä kertoo Eva Mannerheim Sparre kirjassaan Lapsuuden muistoja: Kerran tai pari kesässä oli Askaisten kauniissa pienessä kirkossa ruotsalainen jumalanpalvelus, jonne paikkakunnan ruotsinkieliset asukkaat kokoontuivat melkein viimeistä miestä myöten. Ajoneuvot vierivät pihaan kiiltävinä ja koreina. Niihin istutettiin sekä suuret että pienet ja niin ajettiin pitkää lehtikujaa ohi kirkkoväen, joka pyhävaatteissaan vaelsi tietä, ukot edellä sateenvarjo kädessä ja muijat nöyrästi luomakunnan herran perässä tarpoen. Kirkon tienoo oli mustanaan uteliaita ja kirkonkellojen soidessa mentiin kulkueena kellotapulin läpi, kirkkomaan poikki ja sisälle temppeliin. Louhisaarelaisten paikka oli etupenkissä, lempaalaisten heidän takanaan ja sitten tulivat muut omaan arviointiin perustuvan arvojärjestyksen mukaan ja jakautuen tarkkaan miestenpuolelle ja naistenpuolelle.

Louhisaaren herrojen hautajaismenot

Korkea-arvoinen vainaja haudattiin kirkon lattian alle tai sarkofagiin. Erityisen vaikuttava on Klaus Flemingin (k. 1766) ja hänen puolisonsa Johanna Kristina von Liewenin punaisesta hiekkakivestä veistetty hautakivi Fleming-suvun hautaholvin päällä. Laatan yläosassa on molempien sukujen vaakunat, tiimalasi ja ristikkäiset sääriluut, alaosassa pääkallo johon on liitetty lepakon siivet.

Louhisaaren herrojen hautajaismenot toteutettiin, kuten oli toteutettu myös menneinä vuosisatoina. Hautaus toimitettiin myöhään illalla tai yöllä, tulisoihtujen valossa. Nähtiin aatelisten rikkauksien säihkyvän. Arkku kannettiin edellä ja heti perään vuorossa vainajan suurikokoinen hautajaisvaakuna ja sen jäljessä muita vaakunoita. Jos vainaja oli sukunsa viimeinen miespuolinen jäsen, asetettiin vaakuna vinosti arkkua vasten ja hautaussaaton arvokkain mies polki jalalla vaakunan varten poikki. Tämä oli merkki siitä että suku sammui.

Kustaa Flemingin sukuvaakuna. Hautapaikka löytyy tämän läheisyydestä lattian alta.

Hautausvaakunat

Kirkon seinillä on useita aatelissukujen hautausvaakunoita.

Hautausvaakuna on aatelismiesten Ruotsin suurvalta-aikana hautajaismenoissa käytetty vaakuna. Vaakunat pidettiin hautajaiskulkueessa näkyvästi esillä ja tämän vuoksi ne olivat pitkien tankojen päässä. Vainajan omaa vaakunaa (päävaakuna) kannettiin surulipun kanssa arkun edessä ja hänen esi-isiensä vaakunoita arkun molemmilla puolilla.

Eversti Kristian von Stefgenin hautausvaakuna, 1695.

Hautausvaakunaperinne on saanut alkunsa taisteluissa käytetyistä kilvistä, joita vaikutusvaltaiset henkilöt lahjoittivat kirkolle keskiajalla. Vanhimmat ruotsalaiset hautajaisissa kannetut kilvet ovat 1500-luvulta. Hautajaisten jälkeen ne ripustettiin hautakirkon seinälle. Hautajaisvaakunoiden käyttö väheni 1700-luvun alussa Pohjan sodan ja ruton myötä. 1713 toteutetun omaisuusverouudistuksen myötä aatelisten varallisuus heikkeni huomattavasti ja heraldisia hautajaisia ei enää pidetty entiseen malliin.

Kirkon urut ovat vuodelta 1979. Urkujen vasemmalla puolella on ensimmäisen Louhisaaren herran, Herman Klaunpoika Flemingin hautausvaakuna.

Kellotapuli

Kellotapulin rakentaminen aloitettiin 1772. Kävi kuitenkin niin, että että Louhisaaren herra Herman Fleming keskeytti rakennustyöt ja ja kuljetti rakennuspuut Louhisaaren linnaan. Turun hovioikeus puuttui asiaan ja rakentaminen jatkui. Selkkaus viivästytti kuitenkin töitä ja lopullinen valmistumisvuosi oli 1779. Rakennusmestarina toimi tunnettu kirkonrakentaja Mikael Piimänen. Taputin kaksi isompaa kelloa ovat Louhisaaren lahjoittamia, pieni seurakunnan lahja kirkolle (valettu Tallinnassa 1548). Tapulin alaosa on kiveä, yläosa puuta ja pasnukatto kuten kirkossakin.

Hautakappeli

Kirkon vieressä, hautausmaan laidalla sijaitsee Carl Ludvig Engelin piirtämä hautakappeli. Suomen marsalkka Mannerheimin isoisän isä, Carl Erik Mannerheim, rakennutti sen 1823. Marsalkka Mannerheim antoi restauroida kappelin 1935. Restauroinnin yhteydessä rakennukseen tehtiin mm. ikkuna. Marsalkka Mannerheim kävi kappelilla tasavallan presidenttinä 1945 viimeistä kertaa. Silloin hän oli kirkon tietojen mukaan sanonut tulevansa seuraavan kerran ”tykin lavetin päällä, että laittakaa sitten niin että näinkin pitkä mies tänne mahtuu“.Hän on ajatellut lepopaikakseen sukuhautaa, mutta päätyi haudatuksi muiden presidenttien tavoin Hietaniemen hautausmaalle.

Näin pääsimme kirkkoturneen loppuun. Nyt kun olemme Askaisissa ja Louhisaaren kartanosta on tullut jo useaan otteeseen puhuttuakin, seuraava kohteemme on luonnollisesti Louhisaaren kartano. Kiitos kun olet pysynyt matkassa🙏.

Lähteet:

Kahdeksan kirkon saaristoreitti / Lauri Hokkinen, omakustanne 2023

Louhisaaren herra ja Kankaisten kukka, Totta ja tarua kartanolinnaan vaiheilta / Ervo Vesterinen, Karisto Oy Hämeenlinna 2002

Wikipedia / Askaisten kirkko

Wikipedia / Hautajaisvaakuna

Kuvat: Teija Sorjonen

Edelliset osat:

Rymättylän Pyhän Jaakobin kirkko

Nousiaisten Pyhän Henrikin kirkko

Lemun Pyhän Olavin kirkko