Matkalla meren ääreltä napapiirille ja kotia kohti– Osa 9: Ohtakari – Kokkola – Ilmajoki

Munakka

Reissukertomus loppuu kuulkaas Pohjanmaalle, Ilmajoelle. Homma alkaa siis olla kohta paketissa. Toivottavasti jaksat seurata vielä viimeisen postauksen käänteet, let’s go!

Ohtakari

Ohtakari näkyvissä.

Ohtakari on saari ja kalastajakylä Kokkolan kaupungissa. Saareen pääsee pengertietä pitkin. Vattajanniemeltä johtava pengertie valmistui 1970-luvulla. Saari on viimeinen ennen ulkomerta. Matkalla voi nauttia hienoista dyyninäkymistä ja rantatunnelmaan pääsee Vattajan uimarannalla.

Ohtakarin kartta.

Kalastusmuseo

Saaressa sijaitseva kalastusmuseo esittelee entisaikojen kalastajien työtä. Kalastajat majoittautuivat mökkeihin parhaimpaan kalastusaikaan. Valitettavasti museon sisätilat olivat jo sulkeutuneet elokuussa, mutta kiertelimme kuitenkin hyvin kompaktilla museoalueella.
Kahvit vielä Katiskabaarissa ja etiäpäin😊.

Ajelimme Kokkolaan ja siellä vielä hotellissa viimeinen reissuyö. Kokkolasta sitten Kauhavan ja Lapuan kautta Ilmajoelle ja nyt olemmekin jo viimeisen retkikohteen äärellä, Yli-Lauroselan talomuseollla.

Yli-Lauroselan talomuseo

Edustalla Yli-Lauroselan talomuseon päärakennus.

Historiaa

Lauroselan kantatila on pitäjän vanhimpia ja se on ollut asuttuna ainakin 1500-luvulta lähtien. Kansantarinan mukaan Ilmajoelle tuli Kihniöstä seitsemän veljestä asuinpaikkaa katsomaan. Jokainen alkoi rakentamaan omaa pytinkiään joen varteen. Talot nimettiin kunkin etunimen mukaan ja yksi veljeksistä oli Lauri, siitä siis Laurosela. Asiakirjoihin kirjattuna ensimmäinen nimeltä mainittu isäntä on ollut Heikki Niilonpoika 1546-1553. Toisen tiedon mukaan taas talon isäntä olisi ollut yksi talon perustajan neljästä pojasta, Erkki Laurinpoika. Tila oli kuitenkin tämän saman suvun hallinnassa vuoteen 1829 saakka. 1700-luvulla Laurosela oli eräs Ilmajoen suurimmista taloista manttaaliluvuin mitattuna. Ilmajoen suurtilojen vauraus perustui pitkälti tervanpolttoon, joka oli tuolloin maatalouden ohella alueen pääelinkeino. Pitäjä oli 1600-1700-luvuilla Etelä-Pohjanmaan alueen ja koko Suomen tärkeintä tuotantoaluetta. Ensimmäistä kertaa tervaa poltettiin myyntiä varten Pohjanmaalla 1570-luvulla. Tervanpoltto hiipui 1800-luvulle tultaessa.

Yli-Lauroselan kaksikerroksista päärakennusta on pidetty yhtenä merkittävimmistä suomalaisen talonpoikaisarkkitehtuurin muistomerkeistä, rakennusvuosi 1848. Pohjalaisittain tällainen kaksikerroksinen rakennus on päärati ja pohjakaavaltaan paritupa. Asuinneliöitä tässä talossa on 400. Ensimmäiset kaksikerroksiset talonpoikaisrakennukset ilmestyivät Pohjanmaalle 1700-luvun puolivälissä. Mallia saatiin ilmeisesti Vaasasta.

Tilaa hallinnut Hermanni Jaakonpoika joutui myymään rahavaikeuksien takia puolet tilasta Adolf Fredrik Forsselille (Ilmajoen nimismies). Kolme vuotta myöhemmin myös toinen puolikas myytiin Kokkolan kylän Yli-Ilkan talosta kotoisin olleelle Matti Mikonpoika Ilkalle (1805-1861). Vuonna 1833 hän osti nimismieheltä toisenkin puolikkaan ja samana vuonna hän muutti sukunimensä Lauroseksi. Samana vuonna hän myös muutti taloon vaimonsa kanssa. Uusi päärakennus valmistui 1848. Vuonna 1850 isäntäväen lisäksi talossa asuivat myös emännän vanhemmat, edellisen isännän veli ja kolme renkiä ja piikaa. Näihin aikoihin alettiin käyttää nimeä Yli-Laurosela erotukseksi naapurin Ala-Laurosela-tilasta. Se oli erotettu kantatilasta 1796. Matti Mikonpojalla ja hänen vaimollaan Helenalla oli kuusi lasta. Matti Mikonpoika isännöi tilaa 1833-1861, sen jälkeen hänen poikansa Mikko (isäntä 1862-1863) ja sen jälkeen hänen veljensä Juha (isäntä 1866-1920). Yli-Lauroselan viimeinen isäntä oli Juhan poika Frans (isäntä 1920-1962). Valtion omistukseen tila ostettiin 1971. Talo luovutettiin Museovirastolle maa-aloilleen. Korjaus- ja entistämistöitä tehtiin 1972-1977. Museo avattiin 1978.

Iso tupa. Isoon tupaan käydään porstuan kautta. Tupa oli tietenkin talon tärkein huone. Siellä tehtiin ruoka, kuivatettiin leivät, tehtiin juustot ja valaistuspäreet, hapatettiin viilit, syötiin, juotiin kahveet, nukuttiin, peseydyttiin ja miehet ja naiset teki käsitöitä.. Pidettiin juhlia ja säilytettiin astioita yms.
Iso tupa kuvattu porstuan suuntaan.
Ison tuvan seinällä erikoinen kolmikerroksinen punkka.
Isännän kamari.
Emännän kamari.
Sali, 2. kerros.

Kamareita, 2. kerros

Kertakaikkiaan upeita kaakeliuuneja täällä❤️.
Yläkerran porrasaula.
Vielä lopuksi kuva hienosta miniatyyrivaunusta. Alakerran huoneessa oli esillä upeita töitä! Huoneen seinät oli vuorattu hienosti vanhoilla sanomalehdillä.

Suosittelen kyllä ehdottomasti käymään tutustumassa tähän upeaan pohjalaistaloon. Museokortti ei käy, mutta liput maksavat ainoastaan muutaman euron ja kahviosta saa mukaan opaslehtisen, josta olen tähän koonnut tiedonjyväset.

https://www.ylilaurosela.fi/

https://www.ilmajoenmuseot.fi/museot/yli-lauroselan-talomuseo/

Kuvat:

Teija Sorjonen

Edelliset osat:

Matkalla meren ääreltä napapiirille ja kotia kohti– Osa 8: Hedvig Eleonoran kirkko Torniossa, kahvit Langin kauppahuoneella Raahessa

Matkalla meren ääreltä napapiirille – Osa 7: poroja näkyvissä!

Matkalla meren ääreltä napapiirille – Osa 6: Haaparannan rautatieasema

Matkalla meren ääreltä napapiirille – Osa 5: Pietarsaaren kautta Oulun torille

Matkalla meren ääreltä napapiirille – Osa 4: Kesäpäivä Vaasassa

Matkalla meren ääreltä napapiirille – Osa 3: Kaskinen- puutaloja ja elämää porvariskodin miljöössä, Närpiön erikoiset kirkkotallit

Matkalla meren ääreltä napapiirille – Osa 2: Kristiinankaupunki – Ulrika Eleonoran kirkko, kahvit Felenin talossa

Matkalla meren ääreltä napapiirille – Osa 1: Lintuja ja merellistä elämää

Lämpimät kiitokset tätä reissublogia seuranneille🥰. Seuraavassa postauksessa ollaan syksyisen luonnon äärellä, mutta sitten pukkaa taas reissua ja siirrytään hiukan lämpöisempiin maisemiin 😎.

Jätä kommentti